Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Matti Hälli: Sopimatonta kuolla yliopistolla (1943)

Kuva
Matti Hälliltä olisin oikeastaan halunnut lukea hänen ensimmäisen teoksensa Lepakkoarvoituksen, joka on samaan tapaan Pohjoismaisen salapoliisikilpailun Suomen-osion kilpailutöitä kuin viimeksi lukemani Tauno Karilaan Nokinen jälkikin . Valitettavasti Lepakkoarvoitus on ilmeisen harvinainen, ja näin ollen myös erittäin kallis! Sen tähden tyydyin näin alkuun Sopimatonta kuolla yliopistolla -teokseen vuodelta 1943, joka vaihtoi omistajaa muutamalla hassulla kolikolla.  Harri Hirvi  kehuu teosta jopa "alansa parhaimmistoon" kuuluvaksi. Kirjan rakenne koostuu näppärästi kahdesta rinnakkaisesta tarinasta, joita kuljetetaan vuoroin eteenpäin. Toinen näistä sijoittuu Helsingin yliopisto- ja opiskelijamaailmaan, ja toinen alamaailmaan. Ei liene suuri yllätys, että tarinat ennen pitkää kohtaavat. Yliopistoyhteisössä tälläkin hetkellä työskentelevänä minua kiinnosti kirjassa erityisesti akateemisen maailman kuvaus. Kirjan alkuun sijoittuvana se onkin mielestäni yksi kirjan parhaist

Tauno Karilas: Nokinen jälki (1939)

Kuva
Ensimmäinen varsinainen kotimainen dekkarini on Tauno Karilaan vuonna 1939 julkaistu Nokinen jälki. Paula Arvaan mukaan kirja on yksi Pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun Suomen-osioon lähetetyistä töistä. Tätä asiaa itse kirjassa ei tuoda esiin, vaikka sen kustantaja on - toisin kuin Arvas kirjoittaa - sama Otava, joka julkaisi myös voittajatyöt. Nokinen jälki sijoittuu vakinaiseen asumiseen tarkoitettuun täysihoitolaan (ei siis mihinkään lomakotiin), joka on jonkinlaisena ylläpidettynä kimppakämppänä nykylukijalle eksoottinenkin tapahtumapaikka. Kirja lähtee liikkeelle siitä, että sen päähenkilö, kirjanpitäjä Perkiö, tulee vastoin tahtoaan joutuneeksi täysihoitolan asukkaaksi. Se kertookin jo kaiken hänen luonteestaan. Perkiö on päähenkilönä virkistävä, sillä maan hiljaisena hän on pikemminkin antisankari- kuin sankarityyppiä. Täysihoitolan muut asukkaat ovat tietenkin kokoelma toinen toistaan erikoisempia tyyppejä, joten murhan sattuessa epäillyistä ei ole pulaa. Kun yk