Pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun satoa: Waldemar Hammenhög: "Patruuna Sehlingin salaisuus" (1939)

Tämä kirjoitus jatkaa Pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun voittajateosten käsittelyä. Edellisen osan Norjan voittajasta löydät täältä.

Pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun Ruotsin osuuden voitti Waldemar Hammenhög kirjallaan "Patruuna Sehlingin salaisuus". Mainostekstin mukaan:

"Hammenhög on Ruotsissa tunnettu ja tuottelias kirjailija, joka on niittänyt mainetta etenkin Tukholman pikkuporvaripiirien kuvaajana. Hän on joitakin vuosia sitten voittanut suuren romaanikilpailun teoksellaan 'Esther och Albert', ja muista hänen romaaneistaan on etenkin 'Pettersson & Bendel' tullut kuuluisaksi maan rajojen ulkopuolellakin. 'Patruuna Sehlingin salaisuus' kertoo salaperäisestä sukuriidasta, joka aiheuttaa murhan. Selvittäjiksi ilmestyvät nuori tukholmalainen virkamies ja hänen rouvansa, jotka toimivat yksissä neuvoin erään etsiväkonstaapelin ja paikkakunnan nimismiehen kanssa."

Suomalaisen Suomen aikalaisarvostelijan mukaan kirja taas oli "suorastaan kaiken arvostelun alapuolella - sekava, ikävystyttävä ja tympäisevän poroporvarillinen".


Kirjan alku oli omasta mielestäni kuitenkin varsin lupaava. Vaikka lähtöasetelma - esikaupunkialueella asuva virkamies, hänen kotirouvansa ja heidän pikku koiransa - kieltämättä on "poroporvarillinen", itse sanoisin ruotsalaisen idyllinen, ottaa omatoiminen Maija-rouva kirjan alkupuolella varsin aktiivista roolia mysteerin selvittelyssä. Tämä sai minut odottamaan päähenkilöparista jotain Agatha Christien Tommyn ja Tuppencen tyylistä epäsovinnaista tehokaksikkoa, mutta valitettavasti Maijan osuus ei säily yhtä aktiivisena läpi kirjan.

Kansikuvan perusteella odotin juonelta perinteistä kartanomurhamysteeriä, mutta tässä suhteessa kirja on paljon omaperäisempi. Perusongelmana on mielestäni kuitenkin se, että kirjassa murha on vain eräänlainen muiden tapahtumien sivutuote - ei päärikos. Toteaahan Komisario Palmukin, että "Murha on ainoa pätevä salapoliisijutun aihe. Jos sinä aiot kirjoittaa salapoliisijutun, ei siihen riitä väärennys. Murha sen olla pitää."

Suomalaisen Suomen aikalaisarvostelija on myös oikeassa siinä, että kirjan loppupuoli on paikoin varsin sekava. Itse putosin joissakin juonikuvioissa kyydistä sen verran pahasti, että en saanut niitä enää itselleni selvitettyä. Jouduin lopulta siis vain lukemaan eteenpäin rikoksen ratkaisun "pikkuseikoista" välittämättä - eli siitä osasta, jonka pitäisi olla dekkarissa mielenkiintoisin!

Kirjasta löytyi joitakin mukavan jännittäviä hetkiä, mutta kiinnostavinta siinä oli lopulta mielestäni se, mitä se kertoi ruotsalaisesta yhteiskunnasta. Ei tarina itsessään ole mitenkään erityisen yhteiskunnallinen, mutta sen koko asetelma on näin suomalaisesta näkökulmasta niin omituisen sovinnainen ja kesy, että eräänlaista ajan- ja yhteiskunnan kuvaa kai sekin on. Koin, että tätä teosta ei koskaan olisi voitu kirjoittaa Suomessa.

Satu