Marton Taiga (M. Levä): He ovat vain pyöveleitä (1945)

Onhan se komeaa, että kirjan kannessa komeilee kirjailijalle peräti kaksi eri nimeä. Koomista sen sijaan on se, että ne ovat molemmat vääriä! Martti Löfberg kirjoitti lyhyet komisario Kairala -juttunsa alun perin viihdelehtiin. Niistä on koottu neljä novellikokoelmaa, joista kaksi ensimmäistä julkaistiin lähellä tarinoiden alkuperäistä kirjoitusajankohtaa ja myöhemmät kaksi vasta 1980-luvulla. Aivan ensimmäinen kirja, William J. Kairala – mestarisalapoliisi vuodelta 1938, on mitä ilmeisimmin huippuharvinainen ja näin ollen myös poskettoman hintainen. Niinpä minun oli tyytyminen He ovat vain pyöveleitä -teokseen vuodelta 1945.

Löfberg kirjoittaa jutustelevaan, humoristiseen pakinatyyliin, joka muistutti minusta Tauno Karilaan Nokisen jäljen kirjoitustapaa. Komisario Kairala edustaa herculepoirot'maista, elämän pienistä iloista nauttivaa, humaania mutta oikeudentuntoista poikamiesetsivätyyppiä, jonka nautinnonhakuiset elämäntavat näkyvät väistämättä vartalossa. Älyn merkitystä lihasten sijaan korostavat myös Kairalan taipumukset valitella vanhuuden vaivojaan ja suunnitella sinnikkäästi eläköitymistään ukkokotiin.

Tuntuu varsin ilmeiseltä, että Mika Waltarin komisario Palmu on saanut enemmän kuin vähän vaikutteita Kairalasta – ehkä jopa huomionarvoisemmin Joel Rinteen tulkinnassa kuin Waltarin alkuperäistekstissä, jos mahdollista! Tarinoiden asetelma, jossa Kairala suvereenina vanhempana virkamiehenä opastaa nuorempaa kollegaansa Petäjää, muistuttaa myös erehdyttävästi Waltarin Palmun ja Virran suhdetta. Tunne siitä, että on lukemassa Palmu-juttuja, olikin ensi alkuun hyvin voimakas.

Toki kokoelman tarinoissa oli tiettyjä kaavamaisuuksia, jotka ehkä osittain selittyvät niiden alkuperäisellä julkaisuformaatilla. Kaksi novelleista ovat vieläpä selvästi yhden ja saman idean eri variaatioita. Toistuvien teemojen silmiinpistävyyttä olisi voinut kokoelmassa häivyttää järjestämällä novellit eri järjestykseen, sillä tämä seikka häiritsi lähinnä kirjan alkuosassa. On tavallaan sääli, että Löfbergillä ei ollut kirjallista kunnianhimoa kasvattaa Kairala-juttujaan täysmittaisiksi romaaneiksi. Jos hän olisi näin tehnyt, voisi hyvinkin olla, että ikonisimman suomalaisen fiktiodekkarin nimi ei olisi Palmu ollenkaan!

- Satu