Kirsti Porras: Winter ei saavu aamiaiselle (1945)

Parin selvästi heikomman dekkarin jälkeen halusin lukea jotain hieman varmempaa, joka ei kovin pahasti pettäisi. Valitsin luettavani Kirsti Portaan tuotannosta, koska pidin kovasti häneltä aikaisemmin lukemastani Kuolema käy ateljeessa -romaanista. Winter ei saavu aamiaiselle ei ikävä kyllä kuitenkaan yllä ollenkaan samalle tasolle.

Romaani sijoittuu parantolan suljettuun ympäristöön, jossa sekalainen seurakunta enemmän tai vähemmän värikkäitä hahmoja lepuuttaa hermojaan. Heidän joukossaan on paitsi komisario Kanerva ja tämän aisapari kirjailija Lampinen, myös "pakollinen" näyttelijätär sekä muuan Winter. Herra Winterille käy tietysti kalpaten, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä. Näin käy siitä huolimatta, että hän on mahdollisimman huomaamaton, hiljaiseloa viettävä ikämies, jota kukaan vieraista ei oikein tunnu tuntevan, ja jota kohtaan kenenkään on vaikea uskoa kantavan kaunaa.

Lepokodin suljettu ympäristö rajallisten epäiltyjen piireineen rinnastuu tapahtumapaikkana hyvinkin paljon hotelliin, jota Kaarlo Nuorvala käytti Murhassa Aulangolla. Teosten kerronnassakin on ikävä kyllä tiettyjä yhtäläisyyksiä, joista kirjailijat eivät ansaitse erityistä kiitosta.

Edellämainittujen romaanien perusteella haluankin antaa ystävällisen vinkin kaikille tuleville rikoskirjailijoille: älkää hyvät ihmiset kirjoittako kaikkia kuulusteluja samaan paikkaan. Kerrontaan ei synny riittävästi lukijan mielenkiintoa ylläpitävää dynamiikkaa vain siitä, että kuulusteluhuoneen ovi käy ja saranat kuluvat. Esimerkiksi sillä, että kuultavat kuulusteltaisiin omissa huoneissaan, voitaisiin jo luoda näkökulmia heidän luonteenpiirteisiinsä esimerkiksi matkustajan mukanaan tuoman esineistön ja huoneen siisteyden kautta. Tauno Karilas on onnistuneesti näyttänyt, ettei tällaiseen ympäristöön sijoittuvan romaanin tarvitse olla ikävä.

Juuri ympäristön kuvailun niukkuus ja riittävän vaihtelevuuden puute kerronnassa ovat uskoakseni keskeisiä seikkoja siinä, että tämä romaani ei minun kirjoissani nouse samaan kategoriaan Kuolema käy ateljeessa -teoksen kanssa. Tosin suurin piirtein romaanin puolivälissä kirja jättää parantolaympäristön taakseen, ja samalla tutkinta saa uusia käänteitä. Tämä muutos on eduksi tarinan imulle, vaikkei ehkä sen koherenssille: uusia hahmoja esitellään, ja monet vanhat jäävät taka-alalle.

Veikko Lindroos on kirjoittanut Hervannan Sanomiin valaisevan jutun Portaan urasta ja elämästä (varo juonipaljastuksia!). Artikkelissaan hän arvostaa Winter-romaanin Portaan tuotannosta parhaaksi. Tästä en voi ollenkaan olla samaa mieltä, mutta makunsa ja mieltymyksensä kullakin. Hyllyssäni odottaa nyt myös Portaan esikoisdekkari Laiva huusi yössä. Josko se täyttäisi keskimmäisen eli ateljee-murhan nostattamat odotukset?

Satu