Kaarlo Nuorvala: Murha Aulangolla (1945)

Dekkarikesän 2018 avaajaksi valikoitui kotiseutusyistä Kaarlo Nuorvalan Murha Aulangolla. Harmi kyllä kirjassa ei ole miljöökuvausta nimeksikään. Näkötornille toki kiivetään ja joutsenlammella käväistään, mutta Märta Blomstedtin ja Matti Lampénin suunnittelemalle funkishotellille ei uhrata sanaakaan. Mahtoiko Nuorvala ollut oikeasti edes käynyt Aulangolla, ja mikä lie ollut perimmäisenä syynä nimetä kirja todellisen paikan mukaan? Toki se lienee ollut aikalaisille glamöröösin symboli, mutta olisiko "Murha loistohotellissa" sitten ollut sen huonompi nimi?

Murha Aulangolla perustuu ihmissuhteiden kuvaukseen. Henkilöhahmoja on kuitenkin sen verran runsaasti, että henkilökuvaus jää pinnalliseksi. Aulangolle lähdetään viettämään lomaa hyvässä seurassa, mutta paikan päällä majoittuukin jo ennestään ikäviä tuttavuuksia. Kohteliaisuussyistä päädytään samaan illallispöytään, ja riita on katettu. Jälkiruokana tarjoillaan tietysti murha. Sitä saapuu setvimään varsin ammattitaidottoman oloinen poliisikaksikko, joiden tutkimus rakentuu lähes yksinomaan kuulustelujen ja psykologisen spekulaation varaan. Iso rooli kirjan kerronnassa on komisario Jaakko Saran muistiinpanoilla, jotka muistuttavat melko lailla teinitytön päiväkirjaa. Nuorvalan käsityksen mukaan poliisin tärkein työväline on ilmeisesti mielikuvitus. Tähän saadaan hämmästyttävästi upotettua 150 sivua.

Kokonaisuutena Murhasta Aulangolla jää hieman hätäinen kuva. Pidin sen psykologisesta luonteesta, missä mielessä se vertautuu ennemmin Kirsti Portaan tyyliin kuin esimerkiksi Vilho Helasen luonteeltaan toiminnallisempaan tuotantoon, jääden kuitenkin kauaksi Portaan henkilökuvauksen tasosta. Kirjan aineksista olisi varmasti ollut mahdollista saada aikaiseksi huomattavasti syvällisempikin tarina, mikäli kirjailija olisi malttanut nähdä enemmän vaivaa miljöön kuvaamiseksi ja henkilöiden kehittelemiseksi. Kirjan takakansi lupaa: "Juoni kehittyy kohokohtaansa nopeasti ja vauhdikkaasti, ja sen yllättävä loppuratkaisu osoittaa kirjan tekijän hyvin onnistuneen tehtävässään". Loppuratkaisun viimeisen käänteen osalta tämä myönnettäköön, mutta klassikoksi asti pari nokkelaa oivallusta eivät jaksa kokonaista kirjaa kannatella.

Timo Kukkolan mukaan Kaarlo Nuorvala edusti ennen kaikkea sota-ajan viihdekirjailijaa. Vuonna 1945, jolloin Murha Aulangollakin julkaistiin, Nuorvalalta ilmestyi käsittämättömät 27 kirjaa! Kukkolan siteeraamassa Suomalaisen Suomen haastattelussa kirjailija itse luonnehtii tuotantoaan "tehdasmaiseksi". Kaupallisista syistä Nuorvala käytti usein englanninkielistä salanimeä ja sijoitti tarinansa Yhdysvaltoihin. Kukkola mainitsee Nuorvalan rikosromaanien piirteiksi myös epäselvät juonet, runsaat murhat, stereotyyppiset hahmot ja romanttiset sivujuonteet. Näistä kaksi jälkimmäistä pätevät myös Murhaan Aulangolla, mutta muuten teos ei vaikuta edustavan Nuorvalan kaikkein tyypillisintä tuotantoa.

Satu