Vanhat dekkarit

Pidin kovasti aiemmin lukemastani Hugo Nousiaisen  Murhattiinko hänet?  -teoksesta. Niinpä hän saakin olla ensimmäinen kirjailija, jolta luen tähän blogiini toisenkin romaanin  –  hänen pääteoksenaan pidetyn  Yöpäivystäjät . Romaani kuvaa yhtä yötä Helsingin rikospoliisin päivystyksessä illasta aamuun. Siinä ohessa se kertoo niiden lukuisten ihmisten kohtaloita, joita yön aikana sivutaan  –  niin etsivien kuin rikollistenkin. Yön kuluessa elävän kaupungin tapahtumat virtaavat vapaasti; Nousiainen on ikään kuin taltioinut teokseensa pätkän ajasta, joka etenee ikuisesti, pysähtymättä, ilman alkua tai loppua. Elämän kirjo on romaanissa läsnä syntymästä kuolemaan, joidenka kanssa yötä reunustavilla illalla ja aamulla on ilmeistä symboliikkaa. Kirjassa ei siis ole perinteisten salapoliisiromaanien tapaan selkeää mysteeriota ja sen ratkaisua; tarinoita kun ei ole yhtä vaan monta. Siinä mielessä se vertautuu mielessäni viimeksi lukemiini Marton Taigan ...

Onhan se komeaa, että kirjan kannessa komeilee kirjailijalle peräti kaksi eri nimeä. Koomista sen sijaan on se, että ne ovat molemmat vääriä! Martti Löfberg  kirjoitti lyhyet komisario Kairala -juttunsa alun perin viihdelehtiin. Niistä on koottu neljä novellikokoelmaa, joista kaksi ensimmäistä julkaistiin lähellä tarinoiden alkuperäistä kirjoitusajankohtaa ja myöhemmät kaksi vasta 1980-luvulla. Aivan ensimmäinen kirja, William J. Kairala  –  mestarisalapoliisi  vuodelta 1938, on mitä ilmeisimmin huippuharvinainen ja näin ollen myös poskettoman hintainen. Niinpä minun oli tyytyminen  He ovat vain pyöveleitä  -teokseen vuodelta 1945. Löfberg kirjoittaa jutustelevaan, humoristiseen pakinatyyliin, joka muistutti minusta  Tauno Karilaan Nokisen jäljen kirjoitustapaa. Komisario Kairala edustaa herculepoirot'maista, elämän pienistä iloista nauttivaa, humaania mutta oikeudentuntoista poikamiesetsivätyyppiä, jonka nautinnonhakuiset elämäntavat näkyvät väis...

Dekkarikesän 2018 avaajaksi valikoitui kotiseutusyistä Kaarlo Nuorvalan Murha Aulangolla. Harmi kyllä kirjassa ei ole miljöökuvausta nimeksikään. Näkötornille toki kiivetään ja joutsenlammella käväistään, mutta Märta Blomstedtin ja Matti Lampénin suunnittelemalle funkishotellille ei uhrata sanaakaan. Mahtoiko Nuorvala ollut oikeasti edes käynyt Aulangolla, ja mikä lie ollut perimmäisenä syynä nimetä kirja todellisen paikan mukaan? Toki se lienee ollut aikalaisille glamöröösin symboli, mutta olisiko "Murha loistohotellissa" sitten ollut sen huonompi nimi? Murha Aulangolla perustuu ihmissuhteiden kuvaukseen. Henkilöhahmoja on kuitenkin sen verran runsaasti, että henkilökuvaus jää pinnalliseksi. Aulangolle lähdetään viettämään lomaa hyvässä seurassa, mutta paikan päällä majoittuukin jo ennestään ikäviä tuttavuuksia. Kohteliaisuussyistä päädytään samaan illallispöytään, ja riita on katettu. Jälkiruokana tarjoillaan tietysti murha. Sitä saapuu setvimään varsin ammattitaidotto...

Vilho Helasta on luonnehdittu "sodanjälkeisen kotimaisen rikoskirjallisuuden tunnetuimmaksi nimeksi" (Timo Kukkola), sen aikaisen "rikoskirjallisuuden kentän yksinvaltiaaksi" ( Paula Arvas ) ja jopa "yhdeksi parhaimmista suomalaisista salapoliisikirjailijoista" ( Harri Hirvi ). Hänen pääteoksiaan ovat Pohjoismaista salapoliisiromaanikilpailua varten Heikki Aksilan salanimellä kirjoitettu esikoisteos "Helsingissä tapahtuu", ja omalla nimellä julkaistu "Ristilukin arvoitus". Nämä molemmat sijoittuvat järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan ja ovat käsittääkseni melko toiminnallisia, joten valitsin luettavakseni kulttuuripiireihin sijoittuvan "Filmitalon murhenäytelmän", jonka kuvittelin sopivan paremmin omaan pirtaani. Ikäväkseni totesin nopeasti, että Helanen ei kirjailijana sovi minun pirtaani, ainakaan jos "Filmitalon murhenäytelmä" on hänelle yhtään tyypillinen. Tyyli on sujuvaa ja juonen kehittely selkeää, mut...

Vanhojen dekkareiden blogissa "uutuudetkin" ovat 1930- ja 40-luvuilta. Tässä siis taas hiukan esimakua tulevasta! Olen saanut hankittua aikaisemmin haaveilemani Matti Hällin Lepakkoarvoituksen, sekä verrattain harvinaisen H. R. Hallin Yhä murhat jatkuivat. Kuvaankin Hälli ja Halli osuivat sattumalta nätisti vierekkäin - mutta tiesittekös, että toinen näistä on salanimi? Hallin lisäksi uutena kirjailijana tulee Olavi Linnus. Hugo Nousiaista hehkuttelinkin jo täällä . Satu

Kirsti Portaan Kuolema käy ateljeessa on virkistävä poikkeus tähän mennessä lukemieni vanhojen dekkareiden joukossa. Kirja on tyyliltään hyvin rauhallinen, mikä ei missään nimessä tarkoita tylsää. Kerronta rakentuu pitkälti ihmisten, erityisesti päähenkilön eli komisario Kanervan, havainnoinnin ja ajatusten varaan. Niinpä siinä on miellyttävän tarkkaa ja todentuntuista miljöökuvausta, ja henkilötkin tuntuvat tavanomaista läheisemmiltä ja eläviltä. Ei siis ihme, että Timo Kukkola luonnehtii kirjassaaan Hornanlinnan perilliset Portaan tyyliä pikemmin hienostuneen psykologiseksi kuin toiminnalliseksi. Tosin tästä kirjasta löytyy myös pakollinen (?) action-kohtaus, vaikkakin vain takaumana. Kerronnassa on lakonisen humoristinen sävy. Kanervan sivuhenkilönä toimii näet tämän ystävä, dekkarikirjailija Lampinen, ja kirjassa sanaillaankin Lampisen kirjallisten ja Kanervan "todellisten" rikosten välisistä eroista. Tämä kikka tuntuu kerta kerran jälkeen olevan dekkarikirjailijoid...

Hankin Hugo Nousiaisen Murhattiinko hänet?, koska kirja ja kirjailija vaikuttivat kirjallisten lähteiden perusteella poikkeavan vanhan kotimaisen dekkarikirjallisuuden valtavirrasta. Nousiainen oli ennen kirjailijanuraansa aidosti työskennellyt poliisina, ja hänen teoksiaan onkin luonnehdittu realistisiksi, arkipäiväisiksi ja asiallisiksi - myös hän itse tekee niin kirjansa esipuheessa. Paula Arvas luonnehtii Nousiaista modernin poliisiromaanin unohdetuksi edelläkävijäksi. Murhattiinko hänet? lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa kuuluisa runoilija kuolee, mutta ehtii henkitoreissaan kirjoittaa paperille, että hänet on murhattu. Ei mikään hirvittävän arkipäiväinen aloitus, vai? Tapaukseen määrätään komisario Hierla, joka tutkisi kuitenkin mieluummin käynnissä olevaa kassakaappimurtojen aaltoa. Matti Hällin Sopimatonta kuolla yliopistolla -teoksen tavoin näitä erillisiä tutkintoja kuljetetaan rinnakkain, kunnes juttujen välille hahmottuu jonkinlainen yhteys. Kerronta on l...