Vanhat dekkarit

Olavi Linnus julkaisi jo vuonna 1940 kaksi dekkaria, mikä tekee hänestä melko varhaisen asianharrastajan. Jotenkin Timo Kukkolan kirjasta Hornanlinnan perilliset  jää kuitenkin sellainen maku, että Linnus ei ehkä kuitenkaan kuuluisi aivan sodanjälkeisten dekkaristien kärkikastiin. Minä luin Linnukselta jälkimmäisen vuoden 1940 teoksista nimeltään  Vahtonen ajaa takaa kuolemaa,  eikä se ollut lukukokemuksena ollenkaan hassumpi, vaan kaikkiaan varsin nautittava. Takakannessakin kerrottu lähtöasetelma on, että isokenkäinen keskushenkilö-kauppias pelkää murhan uhkaavan häntä lähipiiristä. Vahtosen tehtäväksi muodostuu varjella tätä ei-toivotulta hengenpäästöltä. Vaimonsa Aili on pienenä omatoimisena apuna tutkimuksissa, mutta tätä asetelmaa olisi kyllä voinut viedä pidemmällekin. Vahtosen ja Ailin suhde on kuitenkin paljon tasapainoisemman oloinen (lue: vähemmän vähättelevä) kuin toisen ukkomies-dekkarin,  Vilho Helasen  Kaarlo Raudan ja hänen ...

Lukija on saattanut pistää merkille, että olen rajannut blogini kuvauksessa sen käsittämään erityisesti 1930- ja 40-lukujen kotimaisen rikoskirjallisuuden. Tämä johtuu siitä, että tämä kirjallisuuden ala heräsi Suomessa varsinaisesti eloon 1930-luvun lopussa suuren pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun myötä, ja 1940-luku oli tietyllä tavalla sen kulta-aikaa ( vähintäänkin määrällisesti ). 1950-luvulle tultaessa kotimainen rikoskirjallisuus vaikuttaa kuitenkin jostain syystä taantuneen. Olisiko sitten ollut niin, ettei jälleenrakennuskauden optimismi ollut henkisesti yhtä otollista maaperää rikostarinoille kuin sitä edeltäneet sotavuodet? Blogini fokuksesta huolimatta olen kuitenkin tehnyt muutaman hankinnan 50- ja 60-luvuilta. Ne ovat: T. Martaan Tohtori Kaarretin tapaus (1953), Harri Hirvaan Isoja kaloja verkossa (1955) sekä Jorma Napolan Ruuvikierre (1962). Näiden kansitaiteessakin on havaittavissa selvää abstrahoitumista edeltävien vuosikymmenten  esittävään tyyliin...

Pidin kovasti aiemmin lukemastani Hugo Nousiaisen  Murhattiinko hänet?  -teoksesta. Niinpä hän saakin olla ensimmäinen kirjailija, jolta luen tähän blogiini toisenkin romaanin  –  hänen pääteoksenaan pidetyn  Yöpäivystäjät . Romaani kuvaa yhtä yötä Helsingin rikospoliisin päivystyksessä illasta aamuun. Siinä ohessa se kertoo niiden lukuisten ihmisten kohtaloita, joita yön aikana sivutaan  –  niin etsivien kuin rikollistenkin. Yön kuluessa elävän kaupungin tapahtumat virtaavat vapaasti; Nousiainen on ikään kuin taltioinut teokseensa pätkän ajasta, joka etenee ikuisesti, pysähtymättä, ilman alkua tai loppua. Elämän kirjo on romaanissa läsnä syntymästä kuolemaan, joidenka kanssa yötä reunustavilla illalla ja aamulla on ilmeistä symboliikkaa. Kirjassa ei siis ole perinteisten salapoliisiromaanien tapaan selkeää mysteeriota ja sen ratkaisua; tarinoita kun ei ole yhtä vaan monta. Siinä mielessä se vertautuu mielessäni viimeksi lukemiini Marton Taigan ...

Onhan se komeaa, että kirjan kannessa komeilee kirjailijalle peräti kaksi eri nimeä. Koomista sen sijaan on se, että ne ovat molemmat vääriä! Martti Löfberg  kirjoitti lyhyet komisario Kairala -juttunsa alun perin viihdelehtiin. Niistä on koottu neljä novellikokoelmaa, joista kaksi ensimmäistä julkaistiin lähellä tarinoiden alkuperäistä kirjoitusajankohtaa ja myöhemmät kaksi vasta 1980-luvulla. Aivan ensimmäinen kirja, William J. Kairala  –  mestarisalapoliisi  vuodelta 1938, on mitä ilmeisimmin huippuharvinainen ja näin ollen myös poskettoman hintainen. Niinpä minun oli tyytyminen  He ovat vain pyöveleitä  -teokseen vuodelta 1945. Löfberg kirjoittaa jutustelevaan, humoristiseen pakinatyyliin, joka muistutti minusta  Tauno Karilaan Nokisen jäljen kirjoitustapaa. Komisario Kairala edustaa herculepoirot'maista, elämän pienistä iloista nauttivaa, humaania mutta oikeudentuntoista poikamiesetsivätyyppiä, jonka nautinnonhakuiset elämäntavat näkyvät väis...

Dekkarikesän 2018 avaajaksi valikoitui kotiseutusyistä Kaarlo Nuorvalan Murha Aulangolla. Harmi kyllä kirjassa ei ole miljöökuvausta nimeksikään. Näkötornille toki kiivetään ja joutsenlammella käväistään, mutta Märta Blomstedtin ja Matti Lampénin suunnittelemalle funkishotellille ei uhrata sanaakaan. Mahtoiko Nuorvala ollut oikeasti edes käynyt Aulangolla, ja mikä lie ollut perimmäisenä syynä nimetä kirja todellisen paikan mukaan? Toki se lienee ollut aikalaisille glamöröösin symboli, mutta olisiko "Murha loistohotellissa" sitten ollut sen huonompi nimi? Murha Aulangolla perustuu ihmissuhteiden kuvaukseen. Henkilöhahmoja on kuitenkin sen verran runsaasti, että henkilökuvaus jää pinnalliseksi. Aulangolle lähdetään viettämään lomaa hyvässä seurassa, mutta paikan päällä majoittuukin jo ennestään ikäviä tuttavuuksia. Kohteliaisuussyistä päädytään samaan illallispöytään, ja riita on katettu. Jälkiruokana tarjoillaan tietysti murha. Sitä saapuu setvimään varsin ammattitaidotto...

Vilho Helasta on luonnehdittu "sodanjälkeisen kotimaisen rikoskirjallisuuden tunnetuimmaksi nimeksi" (Timo Kukkola), sen aikaisen "rikoskirjallisuuden kentän yksinvaltiaaksi" ( Paula Arvas ) ja jopa "yhdeksi parhaimmista suomalaisista salapoliisikirjailijoista" ( Harri Hirvi ). Hänen pääteoksiaan ovat Pohjoismaista salapoliisiromaanikilpailua varten Heikki Aksilan salanimellä kirjoitettu esikoisteos "Helsingissä tapahtuu", ja omalla nimellä julkaistu "Ristilukin arvoitus". Nämä molemmat sijoittuvat järjestäytyneen rikollisuuden maailmaan ja ovat käsittääkseni melko toiminnallisia, joten valitsin luettavakseni kulttuuripiireihin sijoittuvan "Filmitalon murhenäytelmän", jonka kuvittelin sopivan paremmin omaan pirtaani. Ikäväkseni totesin nopeasti, että Helanen ei kirjailijana sovi minun pirtaani, ainakaan jos "Filmitalon murhenäytelmä" on hänelle yhtään tyypillinen. Tyyli on sujuvaa ja juonen kehittely selkeää, mut...

Vanhojen dekkareiden blogissa "uutuudetkin" ovat 1930- ja 40-luvuilta. Tässä siis taas hiukan esimakua tulevasta! Olen saanut hankittua aikaisemmin haaveilemani Matti Hällin Lepakkoarvoituksen, sekä verrattain harvinaisen H. R. Hallin Yhä murhat jatkuivat. Kuvaankin Hälli ja Halli osuivat sattumalta nätisti vierekkäin - mutta tiesittekös, että toinen näistä on salanimi? Hallin lisäksi uutena kirjailijana tulee Olavi Linnus. Hugo Nousiaista hehkuttelinkin jo täällä . Satu